|
Hei,
Otsikon mukaisen objektiivin kanssa siis ilmennyt viime aikoina ongelmia.
Joululahjaksi itselleni ostama rakas on nyt puolen vuoden liiton jälkeen alkanut kenkkuilemaan, eikä syynä pitäisi ainakaan olla uskottomuus (heh heh). Noniin, asiaan.
Huomasin siis tuossa juuri kuvaillessani, ettei objektiivista saa jostain syystä kytkettyä automaattitarkennusta pois, ei vaikka kuinka nipukoita vääntelisi. Tavallisestihan AF/M -nupista väännettäessä tarkennustapa vaihtuu, mutta nyt ei jostain syystä tapahdu mitään. Manuaalitilassakin HSM surraa iloisesti, kuin ei olisi huonoa päivää nähnytkään. Koitin vaihdella myös kameran asetuksia, mutta eihän kyseiseen asiaan nyt sieltä pitäisi pystyä vaikuttamaan (vai?). Mitään samankaltaista ei linssi ole aikaisemmin tehnyt, enkä sitä varmasti olisi tätä ennen huomannutkaan - tuota automaattitarkennusta kun tulee suurin osa ajasta käytettyä.
Objektiivi oli muutama kuukausi takaperin takuuhuollossa, juuri tarkennusmoottorin vian takia. Tuolloin vika tosin oli eri tyyppiä - linssi piti outoa kitinää tarkennettaessa. No, objektiivi oli huollossa ja palasi, kaikki toimi - ainakin muistaakseni. Muistaakseni testasin kapineen sekä automaatti- että manuaalitarkennuksella, mutta en nyt asian puolesta mene vannomaan. Niissä täpinöissä tuo manuaalipuoli saattoi kyllä unohtua, kun huomioi kyseisen moden käytön määrän kohdallani. Eihän sitä nyt mitään tuollaista olisi osannut epäillä.
Kaikki siis toimii linssin kohdalla mainiosti - ainoa vika vain on se, että kaikki toimii AF/M -napista välittämättä sillä automaattipuolella.
Onko kellään mahdollisesti tullut samanlaista (tahi edes samantapaista) ongelmaa vastaan, ja osaako joku kertoa jotain hyviä konsteja vian korjaamiseksi? Voiko olla niin, että sällit takuuhuollossa ovat sössineet, vai olenko minä nyt unohtanut kokeilla jotain päivänselvää keinoa? Kaikkia neuvoja kuunnellaan erittäin vastaanottavaisena.
|